MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Oma koira- ja eläinharrastukseni alkoi jo varhain lapsuudessa. Ensimmäiset vuodet hoidin lähinnä naapurien koiria ja muita eläimiä, kunnes vuonna 1985 vanhempani vihdoin olivat vakuuttuneet, että tämä eläinrakkaus ei ollut ohimenevää sorttia.Silloin sain ensimmäisen rakkaan koirani suomenlapinkoira Hetan (Ukonkallion Hetta).Hetta oli suuri persoona, jonka kanssa koin monta tapahtuma rikasta vuotta iloineen ja suruineen.Vuonna 1988 Hetalla todettiin PRA molemmissa silmissä. Sokeutumista pelätessämme hankimme vuoden lopulla ”Tuiskun” (suomenlapinkoira Gisur), josta tuli Hetan tuki,turva ja "vara silmät", sekä lopulta myös paras koira ystävä.

Hetta & Tusiku sekä siskoni Katriina pienenä

 

Innokkaana harrastajana olin Tuiskun kanssa mukana monissa koira tapahtumissa ja leireillä. Agilityssä, TOKO-kisoissa ja jopa rauniokoira harjoituksissa tuli käytyä.Vuonna -91 kävin kasvattajan peruskurssin ja anoin kennelnimen Bearvvis suomenlapinkoirille .Kasvatustoiminnan Lapinkoirilla aloitin kuitenkin vasta Lapinlumon Kuutamolla v.2005, huomattavasti kennelnimeni anomusta myöhemmin.

Mukluk Sikrinerk

 

Olin jo kauan haaveillut alaskanmalamuuteista kun v.1994 meille saapui Mukluk kennelistä "Sikri" (Sikrinerk).Ihastuin rotuun ja sen ominaisuuksiin niin, että ensimmäinen pentue syntyi v.1999. Tästä kasvatus toimintamme jatkuu pienimuotoisena eteenpäin kummankin rodun parissa.

Jäsenenä olen seuraavissa yhdistyksissä:

Lappalaiskoirat ry

Alma-alaskanmalamuutti yhdistys

Suomen siperianhusky yhdistys

SUKOKA- suomen koirankasvattajat ry

Vul- valjakkourheilijoiden liitto

 

Nuuhkaus, Hetta & Tuisku